Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
Hiihtokilpailut 2007

AHT:n hiihtomestaruuskilpailut Raumalla 10.3.2007

 

Jos oli talvi myöhässä, niin oli kevätkin aikaisessa. Noin viikko ennen kisoja talvi loppui kuin seinään ja päivälämpötilat kipusivat Raumallakin +5 asteeseen. Rauman puheenjohtajan Hannu Salmen lupaus siitä, että Raumalla on hiihdoissa lunta piti kuitenkin paikkansa; latujen hoidosta vastannut Rasti Lukon väki onnistui kevätauringosta huolimatta huoltamaan 2:n ja 2,8 kilometrin lenkit hiihdettävään kuntoon.

 

Päivä valkeni kisa-aamuna hieman pilvisenä, mutta ensimmäisten lähtiessä ladulle klo 12 ilmestyi aurinko taivaalle ja saimme nauttia kevätauringon lämmöstä. Hiihtäjille keli kylläkin aiheutti päänvaivaa oikean voitelun löytämisessä. Loppuvaiheessa perinteisen kannattajat kertoivat jo puron solisseen urissa, joista paikoin alkoi hiekka puskea läpi. Vesikelistä huolimatta latu pysyi olosuhteet huomioiden erinomaisessa kunnossa ja saavutettuihin aikoihinkin oltiin varsin tyytyväisiä. Nopeimman ajan hiihti tällä kertaa Helsingin Huolinnan Lauri Virtanen; kello pysähtyi aikaan 17:18,9. Olivat muuten Laurin laskujen mukaan 40:nnet AHT:n hiihtomestaruuskilpailut, joihin mies otti osaa.

 

Hotelli Kalliohovissa lämminneen saunan jälkeen oli vuorossa perinteinen palkintojenjakotilaisuus ruokailuineen. Raumalaiset olivat siinäkin laittaneet parastaan ja sarjojen nopeimmat lähtivät kotiin useampikin palkinto mukanaan. Liiton puheenjohtaja Sakari Holviala kiitti läsnä olleita kisoista ja hyvästeli kilpailut puheenjohtajan roolissaan: jatkossa Saka hiihtää ”rivijäsenenä” uuden miehen astuessa toukokuussa puikkoihin. Toiminnanjohtajan Oulussa 2006 lupaama debyytti jäi silloin välinerikon vuoksi suorittamatta, tällä kertaa välikorvantulehdus esti hiihtosuorituksen. Yleisökommentin mukaan tulehdus saattoi tosin olla ennemminkin korvien välissä, mutta siitä ei ollut esittää lääkärintodistusta. Näytöt jäävät siis Haminaan 2008.

 

Hiihtojen tulevaisuudesta riitti ryhmäkeskusteluissa illan mittaan arvailuja. Mikäli säät pysyvät jatkossakin näin lämpiminä täytynee ainakin ajankohtaa aikaistaa. Kiertojärjestystä paikkakuntien kesken ei liene kuitenkaan syytä muuttaa, vaikka kannatusta keskusteluissa saivatkin etenkin Levi ja Viron Otepää. Raumalaisten varasuunnitelmana ollut hiihtoputki tullaan kuitenkin suurella varmuudella kokeilemaan jonain toisena vuonna.

 

 

Sami Uolamo

toiminnanjohtaja

© 2004 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut