AHT – hiihdot Haminassa
Vuodenvaihde toi synkän varjon Haminan AHT:n ylle, kun tieto Stevecon toimintojen lopettamisesta paikkakunnalla tuotiin julki. Tämä loi epäselvyyttä myös AHT:n SM-hiihtojen järjestämisen suhteen, kun talveakaan ei juuri voinut talveksi kutsua. Kisaisäntänä toiminut Haminan AHT:n Petri Rantala laittoi kuitenkin saman tien huhut poikki; kisat tullaan pitämään ja vielä komeat, ja lunta on vaikka lappiin viedä!
|
|
Kilpailijoiden saapuessa 8.3. Haminan Ruissalon laduille, olikin keli mitä mainioin. Tykkilumella oli varmistettu latujen kunto ja luonnon luntakin oli tullut toistakymmentä senttiä. Pikku pakkanen oli viimeistellyt ladut. Vehkalahden Veikkojen paikalle toimittamasta välinevuokraamosta löysivät myös vähemmän viimeaikoina hiihtäneet itselleen sopivat varusteet. Myös voitelupalvelu oli käytettävissä. Kaikki oli siis valmista ja kisat päästiin aloittamaan aikataulun mukaisesti.
Kierrettävän lenkin pituus oli 1,5 km, jonka kilpasarjalaiset kiersivät kolmesti. Matkasta muodostui siten hieman viimeaikoina totuttua viittä kilometriä lyhyempi. Kuntosarjalaiset puolestaan huomioitiin kolmen kilometrin hiihtolenkillä, joka sopi ainakin allekirjoittaneen kunnolle loistavasti. Näin lähtöalueelle varattua noutopalveluakaan ei tarvinnut startata. Ladulta siirryttiin kohti keskustaa ja Saldokellaria, josta oli varattu saunatilat uima-altaineen. Virvokkeiden, uimisen ja löylyjen myötä hiihtäjät alkoivatkin elpyä päivän rasituksista ja leppoisan jutustelun myötä lähdettiin valmistautumaan palkintojenjakoon ja ruokailuun.
Lopputulos: jälleen kerran erinomaisesti järjestetyt kisat ja hieno tunnelma. Kiitokset kisajärjestäjille, Haminan AHT:lle ja Vehkalahden Veikoille!
Sami Uolamo
toiminnanjohtaja
|
|
Hiihtokilpailun tulokset saat tästä linkistä.
|
|